Hei. Nettisivuni kaatuivat juuri ja niiden palautus on käynnissä. Tämän takia kaikki sisältö ei ole käytettävissä.
Tätä yritetään parhaillaan ratkaista sivujen kehittäjän kanssa.
Hei. Nettisivuni kaatuivat juuri ja niiden palautus on käynnissä. Tämän takia kaikki sisältö ei ole käytettävissä.
Tätä yritetään parhaillaan ratkaista sivujen kehittäjän kanssa.
Tapahtumakuvaus, syy miksi minulla on toiminimi. Aikaisemmin olin kuvaillut vain omaksi ja muiden huviksi, mutta opiskeluaikoina oli sen verran tilausta tulla kuvaamaan erilaisia tapahtumia että päätin perustaa toiminimen.
Oli kyseessä sitten seminaari, Imatran ajot, vuosijuhlat tai mikä tahansa muu tapahtuma, niin suurinpiirtein kaikkea on tullut joskus kuvattua.
Tapahtumat ovat yksi ensimmäisistä kuvauskohteista ja tämän jäljiltä myös muu kuvaustyylinini on kohtuu dokumentaarinen. Tavoitteenani on tallentaa tapahtumat luonnollisen näköisesti, mutta kuitenkin laadukkaasti ja tapahtuman luonnetta kunnioittaen.